keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Uuras löytöretkeilykokeilu(na)

Hylätty rakennus Uuraassa
Urban Exploration, Urban Exploring tai lyhyesti vain UE tarkoittaa vapaasti kääntäen (löytö-)retkeilyä kaupunkimaisissa ympäristöissä. Se tapahtuu kuitenkin sellaisissa paikoissa, joissa ns. tavalliset ihmiset eivät normaalisti käy ainakaan ilman asiaa. Tämä tarkoittaa siis esim. teollisuusalueita ja jopa tehtaita, hylättyjä taloja - tai ainakin sisäpihoja, raunioituneita miljöitä, bunkkereita, viemäreitä yms. Jostain syystä harrastus on kerännyt piiriinsä monia valokuvaajia. Voisin jopa väittää, että se nykyisin on yksi valokuvausharrastuksen alalajeista.

Sisätilojen rappion voi
nähdä myös kauniina.
Tällaisen löytöretkeilyn yksi ainoista säännöistä on se, että paikat jätetään aina siihen kuntoon, jossa ne olivatkin. Mitään ei siis saa särkeä, mihinkään ei jätetä merkintöjä jne. Näin toimien harrastus on myös täysin laillinen ainakin mitä tulee oleskeluun hylätyissä paikoissa. Koti- tai julkisrauhan piiriin kuuluville alueille ei mennä, mutta  autiotalot eivät näiden rajoitusten piiriin pääsääntöisesti edes kuulu. Jos johonkin sellaiseen on pääsy kielletty, se on erikseen ilmoitettu. Asutut rakennukset, ml. kesäasunnot ja veneet, ovat asia erikseen samoin kuin käytössä olevat virastot, tehtaat yms.

Yleensä erityiseen kieltoon liittyy se, että liikkuminen rapistuvassa rakennuksessa voi olla harrastajalle itselleen vaarallista, ja omistaja haluaa välttyä korvauksilta jos jotain sattuu. Harrastuksen toinen sääntö liittyykin tähän: liikkuminen hylätyissä tiloissa tapahtuu omalla vastuulla. Jokainen ottaa itse sen riskin, että tuollaisessa paikassa liikkuessa saattaa vaikkapa tiiliskivi tippua päähän. Tuollaisissa ympäristöissä kannattaa siis liikkua huolellisesti, turhia riskejä vältellen ja järkeä käyttäen.

Löytöretkeilijä bunkkerissa
(omakuva kännykällä valaistuna)
Neuvostoliitolle luovutetuilla alueilla alueella tapahtuva löytöretkeily on nostanut suosiotaan viime vuosina. Syy on selvä: jäljellä on vielä paljon vanhaa, jopa sodissa palaneita / räjäytettyjä rakennuksia. Neuvostoliiton aikana vallitsi pysähtyneisyys, ja niinpä paljon vanhaa on säästynyt. Silti myös neuvostoretro tuntuu olevan jatkuvassa suosiossa löytöretkeilijöiden keskuudessa. Peltiset autotallit, seiniin unohtuneet punatähdet, hylätyt kulkuneuvot ja neuvostoaikaiset rakennukset ovat nekin mielenkiintoisia. Valokuvaajan kannalta tärkeää on toki myös se, että nämä lähiöt ja kylät ovat yhä edelleen asuttuja. Valokuviin saa siis myös ihmisiä, eikä Venäjän puolella kukaan tule nipottamaan ettei häntä tai hänen lapsiaan muka saisi kuvata.

Uuras

Valokuvaaja työssään. Tarkkasilmäiset huomaavat Viipurin
hehkuvan kuvan vasemmassa yläreunassa.
Tästä seikkailu alkoi. Astuimme rohkeasti sisään.
Kylänraittia. Vastapäisen talon seinässä neuvostoretroa.
Kuljettaja piti makkaransyöntitauon. Näytti maistuvan.
Lähdimme jo tutuksi käyneellä kaveriporukalla tutustumaan Uuraan saareen joulukuun lopussa. Uuras (venäläisittäin Высоцк eli Vysotsk)  kuului alunperin hallinnollisesti Johannekseen, mutta se siirrettiin 1930-luvulla osaksi Viipuria. Sotien jälkeen myös Uuras luovutettiin Neuvostoliitolle, ja nykyisin se on yksi Venäjän pienimpiä kaupunkeja.

Uuras on vanha linnoitussaari. UE-painotteisen Syrjäseutu-blogin ansiosta ajauduimme tällä kertaa tutustumaan nimenomaan linnoitusten saloihin. Tutkimme niin valleja kuin bunkkereitakin.

Rakennelmat olivat osittain rapistuneita, mutta eivät ainakaan vielä mitenkään riskikunnossa sikäli kun asiasta jotain ymmärsimme. Taskulamput olivat silti tärkeä lisävaruste ainakin bunkkereissa liikkuessa. Katoissa oli välillä nähtävillä irtoamisvaarassa olevia tiilenpalasia, seinissä oli kohtia joihin ei kannattanut koskea tai ainakaan nojata, ja jalkoihinkin oli hyvä näyttää valoa kompastumisvaaran pienentämiseksi.

Ulkonakin joutui kulkureittiä välillä vähän miettimään, mutta aika helppokulkuista maasto kuitenkin mielestäni oli. Keli oli mahtava, ja niinpä aikaa vierähtikin useampi tunti. Aurinko paistoi nätisti, ja varsinkin rannan kauneus tuli ikuistettua. Toki linnoitusrakennelmat olivat kuvauksellisia myös ulkopuolelta.

Matka huipennettiin paikalliseen kauppaan, josta mukaan tarttui mm. halpaa makkaraa ja alennusvodkaa. Kylä - vai sanoisinko "kaupungin keskusta" oli varsin sympaattinen, ja voi olla, että sitä on tultava kuvaamaan vielä erikseen.

Vaikka Uuras on saari, on sinne nykyisin helppo päästä henkilöautolla. Saarella ei myöskään ole sen suurempia kulkurajoituksia - tosin öljysatamaan emme nyt edes yrittäneet päästä. Nämä molemmat olivat minulle kuitenkin uutta tietoa, joten kiitokset aiempana mainitun Syrjäseutu-blogin pitäjille!