sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Ensikosketukseni Johannes-juhliin

Lauantaina 25.7.2015 kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Johannes-juhlissa. Johanneksen-Kososten sukuhaara tunnetaan 1600-luvulta lähtien, ja vasta isäni isoisä August Kosonen oli meidän perheestämme ensimmäinen, joka muutti sieltä pois lähtiessään Viipuriin ansaitsemaan itse oman elantonsa. Ennen sitä August oli asunut lapsuutensa Kaijalan-kylän Alatalossa.

"Iskuryhmämme" saapuu juhlapaikalle, Liedon Loukinaisten koululle.
Johannes-juhlat järjestetään vuorovuosina johannekselaisten evakoiden tärkeimpien sijoituspaikkakuntien välillä, ja niiden järjestäjänä toimii paikkakunnan perinteitä ylläpitävä Johannes-seura ry. Tänä vuonna paikaksi oli vaihtunut Liedon Loukinaisten koulu, koska alkuperäinen juhlapaikka peruuntui yllättäen. Jos ymmärsin oikein, niin tämä koulu toimi tämän juhlan tukikohtana ensimmäistä kertaa. Yllätyksiä ei järjestelyistä silti voinut havaita ainakaan näin maallikon silmin, jopa päin vastoin: kaikki tapahtui niin vahvalla rutiinilla, että ensikertalaisen oli helppo heittäytyä vain virran vietäväksi. Juhlapaikalle oli helppo löytää, ja järjestelyt paikan päällä toimivat erinomaisesti. Opasteita oli juuri sen verran, että kaikki löysivät kylä-, koulupiiri- ja sukukokouksensa; sen sijaan lihasopan, kahvin, riisipiirakoiden yms. hintoja jouduimme vähän etsimään. No - nepä sitten kuulemma kuuluivatkin pääjuhlan pääsylipun hintaan. Ostimme nuo liput siis heti syötyämme.

Ruoka oli hyvää, ja sitä oli tarpeeksi.
Se lihasoppa muuten oli herkullista. Voidaan hyvin todeta, että ruoka oli hyvää ja sitä oli tarpeeksi. Ja jonotusaikakin oli kohtuullinen. Pöytätilaakin järjestyi hetkessä, vaikka oma seurueemme sisälsikin kuusi henkilöä ja ruokailutila oli sinne saapuessamme täynnä. (y)

Valitettavasti tänä vuonna en ehtinyt juhlien alkuun hyvästä tahdosta ja yrityksestä huolimatta, koska lapsieni kanssa viettämäni mökkiviikko vähän venähti loppusiivouksen laajuuden vuoksi. Sen sijaan pukeutumiseen liittynyt ennakkoluulo osoittautui turhaksi. Kotikylällämme Ylämaalla järjestettiin viime kuussa Säkkijärvi-juhlat (Ylämaa kun on vanhaa Säkkijärven aluetta). Siellä juhlavieraat kulkivat pääsääntöisesti puvuissa, ja rinnastaessani nämä juhlat olin sen vuoksi varannut puvun mukaan matkalle myös Johannes-juhlia varten. Mökin siivoamisen jälkeen olin kuitenkin kuumissani, ja kesäloman ansiosta oli partakin ajamatta. Päädyin siis juhliin - sanoisinko - kesäisemmällä ulkoasulla varustettuna. Mutta nämä juhlat osoittautuivatkin kesään sopiviksi - "pukukansa" oli selvässä vähemmistössä. Saatoin siis huokaista helpotuksesta!

Olen tyytyväinen siihen, että kävimme juhlissa. Olen tunnetusti yllytyshullu, ja se on ilmeisesti sukuvika. Johannes-seuran puheenjohtajan Janne Ason yllytyksestä isäni tilasi heti juhlan jälkeen minullekin Johannekselainen-lehden, ja tilaisuuden jälkeen saman lehden toimittaja kävi kuvaamassa pesueeni (koska siihen kuuluivat tilaisuuden selvästi nuorimmat osanottajat). Samalla toimittaja tilasi minulta tämän kirjoituksen, jonka tosin päätin julkaista myös blogissani. En usko, että nämä kaksi julkaisua syövät toisiansa. Hyvin luultavasti näillä ei ole kovinkaan paljon yhteistä lukijakuntaa siitä huolimatta, että aion blogitekstin linkittää myös Facebookin Johannes-ryhmään. Tämän todistaa jo ryhmän pieni koko (68 henkilöä); Johannes-juhlissa kun kuului olleen paikalla 300 vierasta.

1,5-tuntisen pääjuhlan ohjelmassa oli mm. musiikkia, puheita ja palkitsemisia.
Kuvassa pj. Janne Aso (takanaan sihteeri Soile Suomi käsivarren verran) 

luovuttamassa seuran ja liiton mitaleita.
Perinne on kuulemma sellainen, että tämä juhla pidetään vuorovuosin Johanneksen evakoiden tärkeimmillä sijoituspaikkakunnilla Turun seudulla (Kaarina, Lieto, Paimio ja Piikkiö). Ja onhan se ihan oikea perinne, kun jo vuodesta 1950 lähtien on juhlat järjestetty joka vuosi. En kuitenkaan ole vielä ollenkaan varma siitä, lähdenkö mukaan myös ensi vuonna (koska matka kuitenkin on pitkä); vaikka tarjoaahan vierailu Turun-Salon-seudulla aina hyvän tekosyyn vierailla tätieni luona. Mutta en siis kielläkään. Jos jotain haluan kokemuksiini lisätä, niin mahdollisesti osallistuessani ensi vuonna aivan ehdottomasti haluan mukaan myös Kaijalan-kyläkokoukseen.

Sen sijaan osallistumista kotiseuturetkelle ensi kesäkuussa harkitsen jo paljon vakavemmin. Vaikka olenkin kuvaus- ja tutustumismatkoillani yleensä ns. oman tien kulkija, olisi tällaiselle yhteiselle matkalle osallistumisella se etu, että paikalla olisi  ihan oikeita johannekselaisia. Siis sellaisia, jotka joko ovat itse asuneet Johanneksessa tai sitten käyneet siellä vanhempiensa kanssa ja oppineet paikat ja sanaston. Kirjoitettua tietoa kun ei kuitenkaan niin kauheasti ole saatavilla. Verrattuna siis vaikkapa Viipuriin, josta Internet ja kirjat ovat pullollaan kaikkea mahdollista tietoa, nämä pienemmät paikkakunnat eivät ole ollenkaan niin kattavasti dokumentoituja, kylistä (kuten Kaijala) puhumattakaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti