tiistai 17. maaliskuuta 2015

Revontulituksia


Tämä kuva on otettu suoraan ylöspäin. Aikamoinen värien sinfonia!
Ilmatieteenlaitoksen mukaan tänään on nähty poikkeuksellisen voimakkaita revontulia koko Suomessa, myös täällä etelässä. Yleensä paras revontuliaika on puolen yön tienoilla, mutta tänään niitä on ilmennyt jo alkuillasta lähtien.

Vaikka sähköjohdot pilaavat monet 
maisemakuvat täällä maaseudulla, niin
itse pidän siitä ajatuksesta, että kuvan 
etualalla on jotain "tavaraa" lisäämässä 
kolmiulotteisuuden tunnetta.
En pidä itseäni varsinaisena revontulikuvaajana, mutta  päätin kuitenkin harjoitusmielessä lähteä kokeilemaan, josko saisin iltayön näytöksestä jotain irti. Minulla on tiedossani muutama paikka täällä Ylämaalla, jossa taivas näkyy aika laajalti joka suuntaan ja miljöö on edes jotenkuten kuvauksellinen. Tänään pääkohteeksi valikoitui Rummun-/Säämälän-risteys kantatien 387 (Lappeenranta-Vaalimaa) varressa.

Lähdin liikenteeseen iltayhdeksältä, ja parin tunnin aikana otin noin 300 kuvaa. Välillä jopa sarjaa, ja välillä suuntaa vaihtaen. Kokeilin erilaisia asetuksia kamerastani, mutta omasta mielestäni parhaat ruudut valottuivat yhdistelmällä 1600/33°ISO, 15 sek. ja f/2,8. Objektiiviksi valikoitui 28-millinen peruslaajakulma. Hitaammalla suljinajalla (ja hitaammalla herkkyydellä) revontulet laimenivat ja riski tähtien liikkumisesta kasvoi - siksi tämä kompromissi tänään tuntui minusta parhaalta. En tälläkään kertaa sano, että nuo asetukset ovat parhaat kaikille ja joka tilanteessa. Minulle ne tänään sopivat, ja halusin ne tähän tallentaa myös itselleni muistiin.

Kuten aina yökuvauksissa, tukeva kolmijalka (=jalusta) oli vakiovaruste jokaisen ruudun kohdalla. Onneksi sellainen kulkee autoni takakontissa mukana aina. Varsinkin maantien varressa kuvatessa ohikulkeva liikenne menee sellaisella nopeudella, että esim. auton käyttö "tilapäisenä jalustana" häiriintyy. Ohi kulkevat autot heilauttavat koko autoa. Minun jalustaani ne eivät heilauta, kunhan eivät törmää siihen. ;)

Samat jalansijat, mutta näkymä 
toiseen suuntaan (Ylämaalla 17.3.2015)
Ilmatieteenlaitos tietää kertoa myös, että ensi yönä revontulet ovat mahdollisesti vieläkin voimakkaampia. Pitääpä siis harkita, jos nyt treenaisi vielä lisääkin, kun siihen kerrankin on mahdollisuus!

Revontulihälytykset sähköpostiin


Vaikka en revontulia ole kauheasti aiemmin kuvannutkaan, niin tunnustan nyt: olen jo useita vuosia ollut revontulihälytysten aktiivitilaaja. Tuo palvelu on niin mainio, että sitä voi mainostaa tässäkin - tuottajana ilmatieteenlaitos ja hintana ilmainen.

Palvelu tarkkailee Nurmijärvellä magneettikentän muutoksia, ja tiettyjen ehtojen täyttyessä lähettää sähköpostia palvelun tilaajille. Jos muutoksen laskennallinen arvo ylittää 30, sähköposti lähtee (kerran tunnissa). Tänään taisi tulla uusi ennätys ainakin sinä aikana, kun itse olen ollut palvelun tilaaja; iltayön maksimiarvo oli nimittäin peräti 642!

Palveluun pääsee liittymään osoitteessa:
http://aurora.fmi.fi/public_service/suomi/Revontulialertti.html













Ps. 
Olisi niitä revontulia nähnyt kotipihastakin. Mutta kirkonkylän katuvalot ja muu "valosaaste" vaimensivat ne hyvinkin hennoiksi. Tähän kuvaan niitä on jo vähän vahvistettu saturaation lisäämisen keinoin.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti