keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Ylämaan koululla järjestettiin kylämarkkinat


Puoli tuntia ennen sulkemisaikaa sekä kahvipöytä että
kirpputori olivat lähes tyhjiä. Kahvikupposen vielä sai
ostettua, mutta muuten oli todettava että
loppuunmyytyhän nämä markkinat jo olivat.
Hyvä niin.
Syysloman aattona, keskiviikkoa 19.10.2016 Ylämaan koulun 5.-6.-luokkalaiset järjestivät koululla kylämarkkinat. Tarjolla oli kahvipöytä moninaisine herkkuineen, sekä käsityöluokkaan pystytetty kirpputori. 

Oppilaat vastasivat itse koko tapahtumasta määrittelystä, tuotevalokoiman arvioinnista, tuotteiden hinnoittelusta ja markkinoinnista.

- Voi olla, että hieman enemmänkin olisi saatu myytyä, mutta ei paljon enemmän, kertoi luokkien opettaja Timo Taskinen.

- Sanon suoraan: nappisuoritus, hän jatkaa selvästi ylpeänä oppilaistaan.

- Kasvamisen kannalta on hyvä, että tämän ikäiset voivat jo kokeilla siipiään, eikä pieni epäonnistuminenkaan olisi ketään vahingoittanut, Timo Taskinen vielä toteaa.

Markkinat olivat avoinna melkein koko koulupäivän aikana 9.30-13.00. Kaikki koulun oppilaat saivat tietysti mahdollisuuden käydä ostoksilla, mutta koko ajan paikalla oli myös ulkopuolisia vieraita. Markkinoiden taloudellinen peruste oli kerätä rahaa luokkaretkirahastoon.

- On ollut mahtava seurata sitä, miten paljon täällä on käynyt ihan tuntemattomiakin vieraita, kertoo koulun henkilökunnan edustajana ruokapalvelun esimies Seija Hovi-Kuikko.

- Oman arvioni mukaan ainakin 50 "ulkopuolista" vierasta on käynyt tänään tutustumassa markkinoihin ja samalla myös kouluun, hän jatkaa.

Seuraavat kylämarkkinat järjestetään Ylämaan koululla keskiviikkona 14.12. Silloin teemana on lähestyvä joulu, ja järjestämisvuorossa 3.-4.-luokkalaiset. Myynnissä tulee olemaan myös monenlaista "pukinkonttiin" sopivaa.

perjantai 23. syyskuuta 2016

Pönttötalkoot Ylämaalla

Ylämaan koululla vietettiin pönttöpäiviä 22.-23.9. Kaikki koululaiset saivat mahdollisuuden valmistaa oman linnunpöntön Ylämaan riistanhoitoyhdistyksen talkoolaisten kanssa.

 - Monille tämä taisi olla myös ensimmäinen kerta, kun pääsivät käyttämään akkuporakonetta, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Juha Hovi.

 - Parina päivänä tuli tehtyä nuo seinämateriaalit ja nyt pari päivää ollaan tässä koulun pihalla näitä kokoamassa, hän vielä kertoo talkoiden kulusta.

 Kun pönttö on koottu, jokainen kirjoittaa sen kylkeen oman nimensä. Kyytiin lähtee myös sopiva pätkä rautalankaa, jotta pönttö voidaan sitten kotona ripustaa käyttöön vaikka heti. Aika useilla se tosin on käytössä jo kotimatkalla; sillä on näppärä kiinnittää pönttö kiinni pyörän tavaratelineeseen.

torstai 26. toukokuuta 2016

Kävimme kotiseuturetkellä


Tähystysaukko Salpalinjan ampumakorsussa.

Puut ovat kasvaneet vasta sotien jälkeen.
Ylämaan koulun vanhempainyhdistys järjesti koulun oppilaille tutustumisretken omaan kotiseutuunsa 26.5. Päivän aikana oppilaat tutustuivat Miehikkälän Salpalinja-museoon ja Joutsenkosken myllyyn. Minä olin mukana yhtenä valvojista.

- Koululaiset oppivat koulussa paljon asioita esimerkiksi historiasta. Vanhempainyhdistys halusi tarjota heille mahdollisuuden tutustua välillä myös omaan lähiympäristöön ja -historiaan, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Hanna Häkämies.

Retkelle lähdettiin kahdella linja-autolla, joista toiseen asettautuivat 1.-3.-luokkalaiset ja toiseen 4.-6.-luokkalaiset. Autot kävivät retkikohteissa eri järjestyksessä suuremman ruuhkan välttämiseksi. Molemmissa autoissa oli mukana myös kourallinen oppilaiden vanhempia valvojien roolissa.
- Rahaa tätä varten on kerätty mm. Ylämaa-talolla järjestetyissä uuden vuoden juhlissa, ja muutenkin retken toteutuminen on mielestäni hyvä osoitus niin toimivasta kotiseutuyhteistyöstä kuin koulun ja vanhempainyhdistyksen välisestä hyvästä yhteydestä.

Salpalinja-museon kierros alkoi 15-minuuttisen elokuvan katsomisella. Siinä kerrottiin linjan rakentamisesta ja siihen käytetyistä välineistä. Sen jälkeen jakauduttiin luokittain kiertämään alueen bunkkereita, juoksuhautoja ja muita kohteita museon omien oppaiden johdolla. Bunkkerit ja niiden aseet olivat ainakin moenien poikien mielestä päivän mielenkiintoisinta antia. Lopuksi oli vuorossa vierailu museon matkamuistomyymälässä.

Joutsenkosken mylly

Joutsenkosken myllyn Veli-Matti ja Tarja Aholan johdolla tutustuttiin myllyyn ja sen tuotteisiin. Mylly saatiin käyntiinkin ja sen voimakasta mutta samalla pehmeää käyntiääntä ihmeteltiin. Vierailun lopuksi myllyn tuotteista käytiin kauppaa ilmeisesti varsin menestyksekkäästi. Jauhoja, rouheita ja hiutaleita siirtyi linja-autojen matkaan huomattavan monta muovikassillista.

Päivän negatiivisin asia olivat hyttyset. Niitä oli molemmissa kohteissa paljon jopa niihin jonkin verran siedättyneiden kotiseutumatkailijoiden mittakaavasta asiaa tarkastellen. Verenimijöitä vastaan oli kuitenkin varustauduttu pitkähihaisilla vaatteilla, eikä niidenkään osuus siis päässyt kenenkään matkaa sen kummemmin pilaamaan. 


lauantai 2. huhtikuuta 2016

Suomen kameraseurojen liiton vuosinäyttely 2016 Lappeenrannassa


Olen kiertänyt Suomen kameraseurojen liiton (SKsL ry) näyttelyitä vuodesta 1998 lähtien niin, ettei väliin ole jäänyt kuin ihan jokunen. Näyttelyitä järjestetään vuosittain kaksi; keväällä aiheeton "vuosinäyttely" ja syksyisin "teemanäyttely" jostain tietystä aiheesta. Tänä keväänä vuosinäyttelyn oli vuoro olla Lappeenrannassa, jossa Saimaan kameraseura (SKS ry) täytti 70 vuotta. Näyttelyt järjestetään paikallisten järjestäjien toimesta eri puolella Suomea painottaen juurikin vaikka merkkipäiviä.

Avajaiset: Jarmo Mäntykangas sai diplomin (taas).
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Saimaan kameraseuran järjestämän "liittonäyttelyn" järjestelyissä minulla ei ollut oikeastaan osaa eikä arpaa. Kuten helmikuisessa blogitekstissäni kerroin, olin kyllä yksi tuomareista, mutta käytännön järjestelyihin minun ei enää tarvinnut osallistua. Niinpä olikin mielenkiintoista tarkkailla seuran nuoremman sukupolven aikaansaannoksia ja nauttia vain siitä, että sai olla avajaisviikonlopun tilaisuuksissakin läsnä. Yhden hyvin lyhyen puheen jouduin tosin pitämään yhdessä Yki Hytösen kanssa, aiheena tuomareiden toiminta näyttelyn kuvia valittaessa.

Myös juhlaillallisella oli ohjelmaa.
(Korjaan: En minä ollut teemanäyttelyn 1986 järjestelyissä mukana ollenkaan. Olin silloin kahdeksanvuotias...)

Näyttely järjestettiin Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen Galleria Pihatossa. Avajaisiin saapui runsaasti väkeä eri puolilta Suomea. Avajaisrituaaliin kuuluivat puheet, palkitsemiset ja muut vastaavat pönötykset kuten arvonimien luovutus. Voi olla, että jotkin "kadunmiehistä" häipyivät kesken rituaalien, koska palkintojen määrä oli niin suuri.

Näyttelyn avajaisten yhteydessä nähtiin toisaalta myös mielenkiintoisia esitelmiä, ja vuosinäyttelyn rinnalle Pehtoorin tupaan oli pystytetty Saimaan kameraseuran oma 70-vuotisjuhlanäyttely. Avajaisten jälkeen juhlaväki siirtyi viereiseen rakennukseen, Lappeen pappilaan maittavan karjalaispöydän ääreen. Siellä ohjelmaan kuului myös paikallisen harrastajateatterin sketsejä, maljapuheita ja - ennen kaikkea - äärimmäisen hyvää ruokaa. Lappeen Ruustinna ei vielä kertaakaan ole tarjonnut pettymystä ruuan maittavuuden suhteen.

Sunnuntaiaamuna ohjelma olisi vielä jatkunut liiton kevätkokouksella, mutta en mennyt sinne. Olen nimittäin jättäytynyt pois siitä virallisesta osuudesta. :-)
Näyttelyluettelo, jota painettiin 1000 kpl.
Myönnetään: osallistuin sen verran, että taitoin tämän(kin). :)





lauantai 6. helmikuuta 2016

Valokuvakilpailun tuomarina

Sain suuren kunnian toimia Saimaan kameraseuran järjestämän Suomen kameraseurojen liiton vuosinäyttelyn 2016 tuomarina. Ei tämä nyt ihan ensimmäinen kerta ollut tätä laatua, mutta jokaisen kerran jälkeen olen hyvin kiitollinen saamastani mahdollisuudesta. Näissä hommissa nimittäin saa hyvin selvän käsityksen siitä, millä tasolla valokuvataide Suomessa nykyisin on, sekä siitä, mitkä ovat "trendit" tällä hetkellä. Se on hyvin mielenkiintoista ja hyvin sivistävää. Ja ainahan on mukava katsella hienoja valokuvia.

Tarjolla olevien kuvien määrä on oikeasti aivan valtava. Tällä kertaa tarjolla oli 2150 teosta, 205 valokuvaajalta yhteensä 42 kameraseurasta. Valituksi tuli 362 teosta eli vain 16,8% tarjotusta kuvamäärästä. Sanomattakin on siis selvää, että arvostelu oli tehtävä hyvin jyrkällä kädellä. Todella monia todella hienoja kuvia jäi pois näyttelystä niin että oikein pahaa teki. Näyttelytilojen seinäpinta-ala ja kehysten lukumäärä ovat kuitenkin rajalliset, joten tämän kanssa oli taas kerran pakko elää.

Digitaalisten kuvien arvostelujärjestelmä on ainakin käyttöliittymänsä
osalta hyvin yksinkertainen.
SKsL:n näyttelyiden kuvia on teknisesti jaoteltuna kahta eri päätyyppiä: digitaaliset kuvatiedostot ja fyysiset kuvat eli printit. Digitaaliset kuvat arvostellaan erityisellä ohjelmalla, vedokset puolestaan perinteisemmin menetelmin. Tällä kertaa tuomarit kokoontuivat Lappeenrannan ilmailuyhdistyksen tiloissa. Järjestävän seuran aktiivit järjestivät kuvat pöydälle, ja tuomarit saivat keskittyä vain kuvien katsomiseen ja arvosteluun. Mielipiteet olivat erilaisia, mutta hyvä yhteistyö sai aikaan sen, että niitä kaikkia kunnioitettiin. Kun kaikki kolme tuomaria edustivat oman tuotantonsa perusteella erilaisia tyylisuuntia, saatiin aikaiseksi laadukas ja silti myös monipuolinen kokonaisuus.

Arvostelutilanteessa ei kuvaajan nimi ollut tuomarien tiedossa. Teoksen nimi sen sijaan on eri juttu, koska kuten passepartout-kehys, on teoksen nimi kiinteä osa itse teosta. Digitaalikuvien osalta nimi näkyi järjestelmässä, vedoksien osalta avustajat kertoivat kunkin kuvan nimen. Ja sillä välin kun tuomaristo käveli läpi muita pöytiä, jo tuomionsa saaneiden kuvien tilalle siirtyi úusia kuvia melkein automaattisesti.

Lopuksi näyttelyyn hyväksytyt kuvat oli sitten valittu, ja oli aika jakaa sääntömääräisiä palkintoja. Tällä kertaa tuomaristo päätti, että jokainen tuomari saa itse nostaa kaksi kuvaa palkittujen joukkoon. Ajatus oli se, että koska näyttelyyn valitut kuvat jo muodostavat eräänlaisen eliittijoukon, ei palkittuja kuvia enää voida valita demokraattisesti. Kun tekninen puoli on hallussa, voidaan kuvia arvostella enää vain subjektiivisin perustein. Ja mielipiteitähän on moneksi.

Tällä kertaa tuomareille meinasi tulla tappelu. Ainakin kolme kuvaa oli sellaisia, että kaikki tuomarit olisivat valinneet juuri sen omaksi palkintokuvakseen.

Parasta näissä talkoissa on se, että tarjoilut ovat aina hyvät ja seura mainiota. Tällä kertaa siirryttiin aterioimaan paikalliseen tex-mex-ravintolaan. Ruoka oli hyvää, ja sitä oli tarpeeksi.

Suomen kameraseurojen liiton tai Fédération Internationale d'Art Photoraphiquen suojelemat tapahtumat ovat määritelmän mukaan kuratoituja näyttelyitä, mutta monet kutsuvat niitä kilpailuiksi. Koska osallistujat pääsääntöisesti keräävät läpimenopisteitä, palkintoja, jne. saadakseen itselleen näihin pisteisiin pohjautuvia arvonimiä, niin kyllähän nämä myös kilpailun määritelmän täyttävät. Kumpikaan termi ei siis liene väärä. Näyttelyt nimittäin ihan oikeasti pidetään milloin milläkin paikkakunnalla. Tällä kertaa siis Lappeenrannassa.

Sekään ei ole salaisuus, että jopa sama tuomaristo olisi toisena päivänä valinnut näyttelyyn erilaisen kokonaisuuden. Niinpä niitäkin kuvia kannattaa tarjota uudelleen muihin näyttelyihin, jotka ensimmäisellä kerralla jäävät rannalle. Valokuvia arvosteltaessa ei ole mitään metrimittaa tai sekuntikelloa, jolla kuvat saataisiin järjestykseen. Tuomariston mieltymykset ja maku ratkaisevat kaiken.

Vedosten valintatilaisuudessa jouduttiin siirtymään välillä vapaampaan, tuota,
suorittamiseen. Tuomaritkin halusivat ottaa kuvia.

perjantai 15. tammikuuta 2016

Geokätköilyä Ylämaalla

Ensin otetaan suunta. Puhelimen GPS on
hyvä lähtökohta, mutta ihan viereen
se ei tule viemään.
Olen tunnetusti hieman yllytyshullu, joka tuli todistettua jälleen kerran. Olen tiennyt toki ennenkin, että minulla on monia geokätköilyä (engl. geo caching) harrastavia kavereita. Edellisessä tekstissäni taisin kirjoitella Urban Exploration -harrastuksen olevan nykyisin valokuvauksen alalaji. Ihan sama pätee kyllä tähänkin. Geokätköily on minun mielestäni taatusti yksi valokuvausharrastuksen alalajeista, ja minut houkuteltiin nyt vuoden vaihteessa sitten senkin pariin.

Vaikka olenkin tätä harrastusta seurannut vierestä jopa aika pitkään, vasta vuoden vaihteessa tulin ylipuhutuksi mukaan itse. Homma alkoi omilta kyliltä. Tampereella asuvat kaverini tulivat kylään ja katsoivat puhelimistaan, että tässä Ylämaan kirkonkylällä olisi lähellä parikin kätköä. Niinpä lähdimme niitä etsimään, löysimme ne ja kuittasimme myös. Kun palasimme meille, rekisteröin geokätköilypalveluun (http://www.geocaching.com) oman käyttäjätunnukseni (tvkosone). Samalla merkitsin nämä kätköt löydetyksi, olinhan ne merkinnyt myös lokiin. Ja siis ollut kätköpaikalla ihan oikeasti.

Maasto voi olla vaikeakulkuistakin, mutta samalla saattaa
päätyä hienojen paikkojen äärelle.
Geokätköily on ulkoilmaharrastus, ja vaatii joskus jopa jonkin verran erätaitoja, samoin kuin -varusteita. Kätköjen vaikeusaste luokitellaan asteikolla 1-5 suuremman numeron merkitessä vaikeampaa piiloa. Samalla asteikolla luokitellaan kätkön koko. Mikrokokoinen (1) kätkö voi olla vaikkapa filmipurkki, paahtoleivän kokoinen Tupperware-laatikko on määritelmän mukaan pieni (2).

Kätköt julkaistaan Internet-palvelussa, ja ne sisältävät sijaintitiedot hyvinkin tarkasti ilmaistuna. Tai ainakin riittävällä tarkkuudella, jotta homma ei menisi liian helpoksi... ;)
Kätkö on löytynyt. Taskulamppu (=kännykässä) on jo tarpeen.
Kätköt voivat olla melkein minkä näköisiä vain.
Tällä kertaa löytyi rautalanka, jonka päässä oli: filmipurkki.
Kätkön sisällä on loki.
Siihen kuitataan käynti samalla, kun se merkitään myös
verkkopalveluun. Tuplavarmistus takaa löytöjen oikeellisuuden.
Vanhemmat harrastajat opastivat, että tarkkuus-GPS auttaa paikantamisessa hyvinkin paljon. Puhelimien GPS:t sen sijaan saattavat vähän heitellä. Tarkemmillakin laitteilla on silti haasteensa, esim. kallionseinämän vieressä heijastukset saattavat sekoittaa arviointia.

Harrastusta eivät rajaa mitkään sen kummemmat käyttäytymisnormit. Joillakin voi olla tavotteita, esim. N löydettyä kätköä viikossa/kuukaudessa/vuodessa, ja jotkut taas suhtautuvat rennommin. Kätköjä voi etsiä silloin, kun niitä osuu matkan varrelle, eikä lukumäärän hidas kasvaminen ole mikään häpeä.

Miksi ihmeessä?

Hyvillä harrastuksilla ei ole pakko olla mitään oikeaa syytä. Geokätköilylle semmoisia silti löytyy. Harrastuksen myötä tulee ulkoiltua ja liikuttua, ja ennen kaikkea pääsee tutustumaan hienoihin paikkoihin. Varsin usein on nimittäin niin, että kätkö on perustettu sellaiseen paikkaan, jossa on jotain muutakin nähtävää. Tyypillinen tilanne on se, että paikallinen harrastaja perustaa kätkön johonkin, jossa tietää olevan jotain katsottavaa. Ja ulkopuolinen harrastaja käy myöhemmin tuon kätkön sitten etsimässä.

Olen ajatellut tehdä itsekin omia geokätköjä. Ylämaan luontopolku on yksi vahva ehdokas kohteeksi tai jopa kohteiden sarjaksi, Viipurin kaupunki ja entinen Johanneksen kunta myös hyvinä vaihtoehtoina. Tuolla nykyisen itärajan takana on kätköjä paljon harvemmassa kuin Suomessa, mutta tokihan myös Ylämaan turismia pitää lisätä keinolla millä hyvänsä. :)

Se mitä en ole vielä päättänyt, on jo tietämieni kätköjen uudelleenkäynti. Esimerkiksi Käkisalmen linnassa olisi semmoinen. Luultavasti joudun siis käymään siellä uudestaankin, että saan kätkön pengottua käsiini ja kuitattua. Monipuolisesti merkitty kartta löytöjen osalta kun on kuitenkin myös geokätköilijälle kunniaksi ja jopa jonkin sortin arvostuskriteeri, vaikkei mitään stressiä ottaisikaan...

perjantai 1. tammikuuta 2016

Ylämaa-talolla järjestetty uudenvuodenjuhla kasvatti suosiotaan

Ylämaan päiväkodin ystävät ry järjesti yhteistyökumppaniensa kanssa 31.12.2015 perheille tarkoitetun uudenvuodenjuhlan Ylämaa-talon
pihapiirissä. Juhla järjestettiin nyt toista kertaa, ja se keräsi vielä viime vuottakin suuremman yleisön. Tänäkin vuonna hienoin asia tuntui olevan se, että lapset pääsivät keskellä joululomaa tervehtimään kavereitaan.

Tilaisuuden avasi Ylämaan päiväkodin ystävät ry:n puheenjohtaja Suvi Metso, joka avaussanoissaan toivotti kaikki tervetulleiksi ja kiitti tapahtuman järjestäjiä ja muita tukijoita. Myös lahjoittajia oli tänä vuonna enemmän kuin viime vuonna.

Ylämaan entinen kirkkoherra, tohtori Antti Vanhanen piti uudenvuodenhartuden, jossa totesi muun muassa, että on mukava nähdä niin paljon ihmisiä paikalla.

- En taida nuorimpia osallistujia tunteakaan kovin hyvin, mutta monet vanhemmista ja isovanhemmista ovat hyvinkin tuttuja, hän totesi.

- Huomaa, että yhteisöhenki on edelleen vahva näillä kylillä!